Ajattelin näin viikonlopun alkajaisiksi esitellä uusimman maalaukseni. Vaikka aikaisemmin kerroin rakastavani etelän maagista, hattaramaisen pehmeää valoa, rakastan myös koti-Suomen elokuun iltoja ja auringonlaskuja. Katselin tässä taannoin, eräänä elokuisena iltana työhuoneestani auringonlaskua ja yritin toistaa kankaalle niitä sävyjä, joita aurinko taivaanrantaan sillä hetkellä väritti.
Näin perjantain kunniaksi ajattelin laittaa hieman pitsajuttuja. Niin, sen takia menimme Napoliin. Pitsan takia. Eikä minkä tahansa pitsan. Pitsan, jota joutuu jonottamaan. Pitsa, jota Julia Roberts söi "Eat, pray, love" -elokuvassa. Ei siis voi olla huono, eihän? Da Michele on perheyritys,
Likaista, vaarallista, turvatonta, se m-kirjaimella alkava sana - nämä asiat tulvivat ensimmäisenä mieleeni, kun kuulin sanan Napoli. Lentomme oli Napoliin, josta siiryimme junalla Sorrentoon. Matkustimme lentokentältä bussilla Napolin keskustaan rautatieasemalle ja tuon matkan aikana ehdin näkemään pienen vilauksen Napolista. Liikenne oli hurjaa,
Sorrentosta pääsee kätevästi vesiteitse lähellä oleville saarille. Yksi ehdoton kohde oli Caprin saari. Olin lukenut saaresta ennen reissuun lähtöämme ja sinne oli pakko päästä. Niinpä hyppäsimme veneeseen ja puolen tunnin kuluttua Capri häämötti edessämme. Saavuimme satamaan turistimassojen keskelle
Eräänä pilvisenä aamuna päätimme hypätä Sorrentosta bussin kyytiin. Mikä sen parempi tapa viettää muutama tunti päivästä, kun aurinkoakaan ei näkynyt. Päämääräksi valikoitui useista vaihtoehdoista Amalfi. Tiesin kyllä, että etelä-Euroopan vuoristotiet ovat jyrkkiä ja mutkaisia ja että Italian liikenne on kaaottista,
Näillä tauluilla on erityisen ihana tarina. Maalasin jokin aika sitten tämän ylläolevan taulun tilaustyönä. Muutama kuukausi tämän jälkeen tilaajan äiti otti minuun yhteyttä. Hänen tytär, joka oli siis tilannut minulta taulun, oli menossa kesällä naimisiin ja hänen äitinsä
Kesälomareissujen muistelu on aina yhtä ihanaa, mutta samalla myös kamalaa. Salakavalasti matkakuume alkaa näiden kuvien myötä taas nostamaan päätään. Minun on pakko myöntää, että lentokoneen pyörät olivat tuskin koskettaneet koti-Suomen maankamaraa, kun olimme jo päättäneet tulevan talven matkakohteemme. Tästä lisää,
Pieniä paloja työhuoneestani. Koko kesän keskityin vain ja ainoastaan tilaustöihin ja tällä hetkellä omat seinät suorastaan huutavat tyhjyyttään. Minun on myös pitänyt maalata taulu rantarakennuksen takkahuoneeseen, mutta sekin on jäänyt meinaamisen tasolle. Jospa ensi kesäksi
Italia. Maa, joka teki minuun vuosi sitten suuren vaikutuksen. Niin suuren, että palasin sinne tänäkin kesänä. Taidan mennä takaisin ensi kesänäkin. Rakastan etelän pehmeää ja lempeää valoa, joka levittäytyy kaupungin ylle. On kuin kaikki peittyisi ohueen,
Voi että. Minusta on niin ihanaa suunnitella kaikille muille nettisivuja ja logoja, mutta mitä omaan taiteiluharrastukseen tulee, on sen visuaalinen ilme vähän niin kuin jäänyt. Olen joskus vuosia sitten opiskellut graafistasuunnittelua ja hallitsen kyllä vektorigrafiikka- sekä kuvankäsittelyohjelmien käytön. Tässä