k

If you’d like to try an alternative to classic porcelain, then Tonda is the perfect complement to your home.

Newsletter

Virhe: Yhteydenottolomaketta ei löytynyt.

Follow us

Hae jotain...

DEV - Noora Svärd Art - DEV

Budapest – Joulumarkkinoiden tunnelmaa.

Ajattelin näin uuden vuoden juhlinnan jälkeen palata vielä hieman jouluisiin tunnelmiin. Viime vuoden matkamme ajoittui perinteisen joulun sijaan joulukuun alkupuolelle ja pääsimmekin mainiosti virittäytymään tulevaan jouluun haistellen sekä maistellen Budapestin joulumarkkinoiden tunnelmia. Budapest oli minulle ennestään tuntematon kaupunki. Olin kyllä kuullut ystäviltäni pelkästään positiivisia kokemuksia kaupungista, joten aika korkein odotuksin lähdin tutustumaan kaupunkiin. Kuvia kertyi taas ihan liikaa, joten ajattelin ensin kertoa kuvien välityksellä joulumarkkinoiden tunnelmista.

joulumarkkinat_5

joulumar_2

julum_3

joulumarkkina_9

joulumarkkinat_8

joulum_5

Budapestin suurimmat joulumarkkinat oli pystytetty keskustaan, Vörösmarty tér -aukiolle, ja ne jatkuivat Fashion streetiä, eli Deák Fereciä pitkin. Kyseisen kadun varrelta löytyvät kaupungin merkkiliikkeet. Vierailimme myös Szent István basilikan edustalla sekä Liszt Ferenc -aukiolla olevilla markkinoilla, molemmat olivat kooltaan hieman pienemmät verrattuna keskustan ”päämarkkinoihin”.

Tunnelma Budapestin markkinoilla ei eroa muiden kaupunkien joulumarkkinoista, joilla olemme vierailleet. Ruoka tosin oli hieman erilaista ja hehkuviiniä myytiin parhaillaan 3 desin mukeissa. Budapestissä sai hehkuviinin lisäksi myös kuumaa maustettua siideriä, jota ystäväni suositteli maistamaan. Oli hyvää ja raikasta tuhdin hehkuviinin rinnalla!

joulumarkkinat_4

jouluar_2

joulumar_3

joulumarkkinat_10

joulumarkkinat_7

joulumar-10

joulumarkkinat_6

Markkinoilla oli tarjolla makkaroita, kaalia, possua, hanhea, ankkaa, grillattuja vihanneksia sekä gulassia. Viimeisintä tarjoiltiin mm. leipäkuoressa, mutta itse maistoin perunaröstiä gulassilla sekä jogurtilla ryyditettynä, puolisoni puolestaan söi ankkaa sekä perunoita. Annosten lisäksi saimme torimyyjältä jälkiruokapullat kaupanpäälle. Maistoimme myös ”piippupullia” sekä langosia. Langos on eräänlainen leipä, joka paistetaan rasvassa ja sen päälle tulee erilaisia täytteitä, kuten kermaviiliä ja juustoraastetta.

Ylipäätään ruoka Unkarissa on tuhtia – lihaa, makkaraa, ankkaa ja perunaa. Joulumarkkinoilla hintataso oli selkeästi kalliimpi, mitä tulee muutaman korttelin päässä oleviin ravintoloihin. Edullisin lounas ravintolassa maksoi noin neljä euroa ja se sisälsi alkukeiton sekä pääruoan. Muuten söimme hieman ”paremmissa” ravintoloissa ja hintataso oli kolmen ruokalajin illallisella viineineen sekä oluineen noin 40 – 50 euroa.

joulumarkkinat_9

jouluma_5

joulum_4

joulum_3

joulum_2

joulum_1

joulumarkkinat-valot

Hämärän laskeutuessa Budapest oli ihanan tunnelmallinen. Koska sää suosi ja illat olivat kirkkaita, istuskelimme useana iltana ruokakojujen lähistöllä seuraamassa markkinoiden tunnelmaa ja kuuntelemassa musiikkiesityksiä. Hehkuviini lämmitti sopivasti, vaikka iltaisin lämpömittari painuikin pakkasen puolelle. Sää suosi meitä koko reissun ajan, päivisin aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja vain parina päivänä oli hieman navakampi tuuli.

Budapest on oikein ihana matkakohde näin talvellakin ja varsinkin joulun aikaan. Joulumarkkinat luovat kaupunkiin aivan oman, uniikin tunnelman. Nämä olivat nyt viidennet joulumarkkinat Euroopassa, joissa olemme yhdessä käyneet ja kyllästymisestä ei ole tietoakaan. Viime syksy oli meille molemmille todella kiireinen ja raskas, joten reissu katkaisi kivasti loppuvuoden hulinoita. Uskon, että ensi jouluna lähdemme taas jonnekin päin Eurooppaa.

Minulla on aika paljon kuvia kaupungista ja niistä riittää kerrottavaa ainakin kahden postauksen verran. Kävimme kävelemässä Tonavan toisella puolella, kauniin linnan ympäristössä, joten seuraavaksi ajattelin esitellä kaupunkia kukkulalta käsin.

Jätä
kommentti

You don't have permission to register
X