k

If you’d like to try an alternative to classic porcelain, then Tonda is the perfect complement to your home.

Newsletter

Virhe: Yhteydenottolomaketta ei löytynyt.

Follow us

Hae jotain...

Taide

Tällä hetkellä oikeastaan kiitän onneani, että tulin "järkiini" ja en muuttanut Helsinkiin alle 30 neliön yksiöön. Olisi saattanut tulla melkoisen ahdasta, nimittäin pelkästään nykyisen olohuoneeni on vallannut lähes kaksimetrinen maalauspohja. Olen niin innoissani tästä uusimmasta projektistani ja samalla myös todella

Niin se vappu hurahti ohi ja samalla myös syntymäpäiväni. Vapun vietin ystävieni kanssa, ja voi että meillä olikin taas kerran hauskaa. Jotenkin hassusti olen oppinut viime aikoina aivan uuden tavan elää. Lähestymistapani asioihin on paljon rennompi ja sellainen jatkuva ”valmius-/hälytystila”

Pikkuruisessa taiteilija-asunnossani on viime aikoina tapahtunut paljon. Kevät, lisääntynyt valo ja elämän oikeille raiteille asettuminen on herättänyt minussa aivan uuden innon maalaamista kohtaan. Elo on ollut mukavan kevyttä ja olo on ollut entisestään inspiroituneempi. Mietin kyllä alkuun, että miltäköhän maalaaminen

Maalaaminen on minulle terapiaa. Se on mahdollisuus hävitä henkisesti jonnekin kauas, vaikka fyysisesti olen läsnä. Se on syy kuunnella musiikkia ja olla ajattelematta mitään.  Öljyvärimaalauksen ehdottomasti paras puoli on se, että öljyvärit taipuvat kaikkeen mahdolliseen ilmaisuun. Maalaaminen itsessään ei ole monimutkaista

Pahoittelen, että tämä krijoitussarjan julkaiseminen hieman kesti. Influenssa kaatoi minut petiin hetkeksi ja olen tässä kerännyt voimia taas uuteen nousuun. Kirjoitussarjan ensimmäisessä osassa kerroin tarkemmin inspiraatiosta, mistä ammennan ideani taiteeseeni. Tämä toinen osa käsittelee konkreettisesti sitä kädet savessa työskentelyä. Mistä

Sain idean tähän kirjoitukseen seuraajaltani ja osin myös eräältä asiakkaaltani. Pidän omaa työtäni jotenkin itsestään selvyytenä ja en ole koskaan ajatellut sitä, että eihän kukaan minun asiakkaani tiedä, kuinka tauluni oikeasti syntyvät. Toisaalta, en edes tiedä kiinnostaako varsinaisesti ketään tämä

Liekö syynä viime päivien räntäsateet, mutta mieleni teki maalata jotain sinistä. Oikeastaan tuo taulussa esiintyvä tumma sävy on nimeltään Paynes Grey ja nimensä mukaisesti se tosiaan on sinisenharmaa, todella kaunis sellainen. Olen käyttänyt sitä useassa teoksessani. Blogini oli pitkään tauolla

Kevät on käynyt mielessäni jo useasti. Lähikaupassa myytiin jo tulppaaneja (onko niitä aina myyty jo näin aikaisin?) ja vaikka vasta mennään tammikuun alussa, en malta odottaa valoisia aamuja ja päivän pidentymistä. Olen lukenut muiden uuden vuoden lupauksia ja huomannut, että monen

You don't have permission to register
X