k

If you’d like to try an alternative to classic porcelain, then Tonda is the perfect complement to your home.

Newsletter

Virhe: Yhteydenottolomaketta ei löytynyt.

Follow us

Hae jotain...

Yleinen

Pikkuruisessa taiteilija-asunnossani on viime aikoina tapahtunut paljon. Kevät, lisääntynyt valo ja elämän oikeille raiteille asettuminen on herättänyt minussa aivan uuden innon maalaamista kohtaan. Elo on ollut mukavan kevyttä ja olo on ollut entisestään inspiroituneempi. Mietin kyllä alkuun, että miltäköhän maalaaminen

Muutamat viime päivät ovat olleet melko outoja. Olen konkreettisesti luopunut viimeisistäkin ”aikaisemman elämän” rippeistä ja sen myötä olen tunnustellut pintaan nousevia tunteita. Olen miettinyt sitä, miten toisesta ihmisestä, ihmisestä josta olen välittänyt, tulee hetkessä vieras ja kuinka näen hänet nykyään

Ensinäkin, kiitos hurjasti ihanista viesteistänne. Olin todella häkeltynyt kaikista niistä tsempeistä ja vertaistuesta, jota sain. Olette kaikki niin kultaisia ja ihania, että olen vain hymyillyt. Toisaalta, hymyilen nykyään paljon ihan muutenkin. :) Jännitin todella sitä, mitä tästä kaikesta mylläkästä ajatellaan,

Kun tänään tartuin siveltimiin, minusta tuntui siltä, että viimeisimmästä maalauskerrasta on ikuisuus. Itse asiassa, siitä on reilu viikko, mutta tässä ajassa työhuoneeni on vaihtunut uuteen kotiin. Ajattelin siinä maalatessani, että kuinka ihanaa elämäni tällä hetkellä onkaan ja sitten tulin siihen

Maalaaminen on minulle terapiaa. Se on mahdollisuus hävitä henkisesti jonnekin kauas, vaikka fyysisesti olen läsnä. Se on syy kuunnella musiikkia ja olla ajattelematta mitään.  Öljyvärimaalauksen ehdottomasti paras puoli on se, että öljyvärit taipuvat kaikkeen mahdolliseen ilmaisuun. Maalaaminen itsessään ei ole monimutkaista

Pahoittelen, että tämä krijoitussarjan julkaiseminen hieman kesti. Influenssa kaatoi minut petiin hetkeksi ja olen tässä kerännyt voimia taas uuteen nousuun. Kirjoitussarjan ensimmäisessä osassa kerroin tarkemmin inspiraatiosta, mistä ammennan ideani taiteeseeni. Tämä toinen osa käsittelee konkreettisesti sitä kädet savessa työskentelyä. Mistä

Sain idean tähän kirjoitukseen seuraajaltani ja osin myös eräältä asiakkaaltani. Pidän omaa työtäni jotenkin itsestään selvyytenä ja en ole koskaan ajatellut sitä, että eihän kukaan minun asiakkaani tiedä, kuinka tauluni oikeasti syntyvät. Toisaalta, en edes tiedä kiinnostaako varsinaisesti ketään tämä

Taide - sana, joka sykähdyttää minua aina. Taide kaikissa sen muodoissa kiinnostaa minua ja voisin käyttää tuntikausia aikaa gallerioissa ja museoissa kiertelyyn. Tiedättekö, haaveilen avarasta loft-kodista, jonne luonnonvalo tulvisi suurista ikkunoista. Ripottelisin sinne tänne veistoksia sekä patsaita ja vuoraisin monta

Lisääntynyt valo on tuonut minun vuorokauteeni muutaman lisätunnin. Kun palaan päivätöistäni kotiin, minulla on pikkiriikkinen hetki joko lähteä ulos nauttimaan auringon viimeisistä säteistä tai hyökätä taulujeni pariin. Luonnonvalossa sävyt toistuvat neutraaleina, toisin kuin keinovalossa ja sen vuoksi nämä muutamat hetket

You don't have permission to register
X