Hetkiä toukokuulta – kesäisen kepeää eloa ja synttäreiden juhlintaa
On mennyt hetki siitä, kun olen viimeksi varsinaisesti valokuvannut. Kyse ei ehkä ole inspiraation puutteesta, vaan enemmänkin siitä, että olen käyttänyt aikaani ihan muihin asioihin. Kuvaaminen on ikään kuin jäänyt taka-alalle.
Puhelimeeni sen sijaan on kertynyt useampi kuva spesiaalihetkistä, joihin olen halunnut palata uudestaan. Elämässäni ei ole ollut pitkään aikaan sellaista sisältöä, johon haluaisin palata myöhemmin – nyt näitä hetkiä on ollut pelkästään toukokuun aikana useita.
Ehkä alan jakamaan silloin tällöin näitä hetkiä täällä bloginkin puolella? Puhelin kuitenkin kulkee mukanani aina, joten kuviakin kertyy huomaamattani. Tässä siis muutama hetki toukokuulta.
Varsova. Aamupala sänkyyn ja kiva hotelli.
Ajatus syntymäpäiväni ja pienen reissun yhdistämisestä tuntui hyvältä idealta, ja toukokuuni käynnistyikin minilomalla Varsovassa. Muutaman päivän rentoutuminen oli juuri sitä, mitä kaipasin melko hektisen alkuvuoden jälkeen. Hotelli oli ihana, lekottelin spa-osastolla, treenasin ja söin syntymäpäivänäni aamupalan sängyssä. Minulle tällainen on ihan luksusta.
Spa-osastolla hengailua. Treenasin ja lekottelin altaalla.
Varsova osoittautui juuri sopivan kokoiseksi kaupungiksi sellaiseen päättömään haahuiluun. Minähän olen tunnetusti onneton suunnistamaan, mutta Varsovassa osasin jopa vähän liikkuakin. Tapani mukaan, suunnistin paperisen kartan avulla – mitäpä sitä toimivia tapoja vaihtamaan. Loma oli sopivan suunnittelematon. Iltapäivät kuluivat maleksien kaupungilla, milloin pysähdyimme kahville tai lasillisille. Illalla suuntasimme syömään, Varsovassa on muuten mahtava ravintolatarjonta.
Manhattan 2.0 ja minä.
Puolalaiset ovat ystävällisiä. Synttäri-illallisella olimme ravintolan viimeiset asiakkaat ja henkilökunta jäi vuoksemme ylitöihin. Tarjoilijamme oli sympaattinen nuorimies, joka kertoi Varsovassa meneillään olevista tapahtumista ja baarimikkokin muisti meitä jälkiruokadrinkeillä. Mukava ilta, jonka tulen varmasti muistamaan pitkään.
Olisin viihtynyt Varsovassa pidempäänkin, sen verran eläväinen kaupunki oli. Tykkäsin siitä enemmän, kuin Krakovasta ja plussaa lyhyestä lennosta!
Kaunis Kuopio(ni) toukokuisen yön valossa.
Olin viime viikolla Anssi Kelan konsertissa, joka osoittautui mahtavaksi! Konsertti oli akustinen ja Kela toimi yleisölle elävänä jukeboksina. Yleisön toiveiden toteuttamisen lisäksi, hän kertoi tarinoita biisien takaa.
Sieltä hämärästä musiikkiravintolasta noustuamme, ilta oli edelleen valoisa ja lämmin. Silloin se iski, käsittämättömän ihana kesäfiilis. Torin mittari näytti +15 astetta, kuu pilkisti haaleana vaaleanpunaisella taivaalla ja minä leijailin noin kymmenen senttiä kadun yläpuolella. Minulle tuli sellainen tunne, että tänne minä kuulun. Sinä hetkenä saatoin ehkä rakastua Kuopioon uudestaan.
Töitä, töitä ja töitä.
Pyhitin yhden viikonlopun täysin maalaamiselle. Vaikka mahtavat kelit houkuttelivat minua ulos, pitäydyin suunnitelmassani ja maalasin suurimman osan ajasta. Sunnuntaina piti kuitenkin lähteä haistelemaan ulkoilmaa ja nauttimaan auringosta. Torikirppiksen kautta päätimme lähteä ystäväni kanssa katsastamaan Kuopion Saanan. Paikasta tulee varmasti valmistuttuaan upea ja totesin, että kuka tässä omaa terassia enää tarvitsee, kun tarjolla on näin mahtavat puitteet ja vielä Kuopiossa. Saatoin taas rakastua Kuopioon hieman enemmän.
Saana ja lenkkipolkuni varrelta.
Olen kieltämättä potenut jonkinlaista ikävää. Sellaista haikeutta siitä, että en enää pääse takapihalleni kävelemään ja katselemaan, mitä kaikkea sieltä nousee, kuinka kasvit ovat selviytyneet talvesta ja miten kasvatuslaatikoissa alkaa vihertämään.
Jokin aika sitten havahduin kuitenkin siihen, että nyt minua ei saisi enää lähtemään keskustasta mihinkään. Rakastan ympärilläni olevaa vesistöä, rantakallioita ja sitä, että pääsen niiden luokse ylittämällä yhden kadun. Veden äärellä on niin helppo hengittää ja se, että minulla ei ole mitään velvollisuuksia mihinkään suuntaan, on vapauttavaa ja sopii tämän hetkiseen elämänvaiheeseeni.
Juoksulenkillä ja mahtava auringonlasku.
Tätä olen odottanut. Kesäiltoja, jolloin voin lähteä juoksemaan hihattomassa treenitopissa. Olen pitkään ollut aamuvirkku ja pinkaissut lenkille kilpaa auringonnousun kanssa. Nyt minun vuorokausirytmini on kääntynyt ympäri ja olen käynyt iltalenkillä minun mittakaavassani myöhään, eli puoli kymmenen aikaan illalla. Juoksen nykyään siis kilpaa mahtavien auringonlaskujen kanssa. Olen oppinut sen, että juoksemista, kuten mitään muutakaan elämän osa-aluetta ei tarvitse suorittaa, vaan joskus on hyvä nauttia hetkestä. Välillä siis pysähdyn, saatan kävellä rannalla tai istua kallioilla, sitten jatkan taas matkaa. Ihan parhaita, mieleenpainuvia hetkiä.
Sellainen on ollut toukokuuni tähän saakka. Vielä on kuukautta jäljellä ja paljon on taas ehtinyt tapahtumaan näiden muutaman päivän aikana.
Yritän tässä järkevöittää ajankäyttöäni ja toivottavasti ehdin pian taas valokuvaamaan ”ihan oikeasti”. Seuraavaksi ajattelin kuitenkin esitellä yhden uusimmista teoksistani, tästä siis pian lisää!
