Missä mennään?
Istahdin maanantai-iltana sohvan nurkkaan kirjoittelemaan teille kuulumisiani. En kuitenkaan saanut aikaiseksi lausettakaan, ajatukset kävivät sen verran kierroksilla ja kiukutti.
Täytyy myöntää, että turnauskestävyyteni on ollut viime aikoina hieman koetuksella ja tietysti ne lähimpänä olevat ovat joutuneet kestämään tuittupäisyyttäni. Tiedostan oikein hyvin sen, että en ole varsinkaan stressaantuneena ja väsyneenä se helpoin tapaus. Onneksi ihan kaikki eivät ole hävinneet ympäriltäni, vaan nämä järeimmät tukipilarini ovat sietäneet, suodattaneet ja lopuksi houkutelleet minut välillä ulos tästä pienestä kuplastani. Äkäpussi on nyt kesytetty ja siihen tarvittiin muun muassa pieni retki keskelle metsää. Vaikka puhuin osan ajasta työpuhelua, unohtui kiire jonnekin sinne saniaisten, pitkospuiden ja puunjuurakoiden välimaastoon.
Eilen sitten blogiin kirjoittamisen sijaan lähdin purkamaan pitkäksi venynyttä ”To do” -listaa, vastailin sähköposteihin ja suunnittelin tulevaa. Kiukku laantui siinä hetkessä, kun olin saanut mieltä jäytävät rästihommat tehtyä, laitoin musiikin soimaan ja aloitin maalaamisen.
Koska tarkoituksenani ei ollut tehdä negatiivissävytteistä postausta, seuraavaksi onkin pelkkiä positiivisia juttuja.
Missä siis mennään tällä hetkellä?
Vaikka blogi on ollut viime aikoina hiljainen, on kulisseissa tapahtunut paljonkin. Messuosaston suunnittelu on ollut onnekseni osaavissa käsissä. Mahtavan sisustussuunnittelijani lisäksi, ensimmäinen yhteistyökumppanini varmistui hiljattain. Neuvottelut muiden mahdollisten yhteistyökumppaneiden kanssa on vielä kesken, mutta toivon todella, että osastollani tultaisiin näkemään myös kuopiolaista osaamista. Katsotaan, miten käy.
Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin luottavaisin mielin sen suhteen, että osastoni tulee olemaan, jos ei täysin, niin ainakin lähellä alkuperäistä suunnitelmaa. Monta asiaa on vielä hoidettavana, palavereja pitämättä, sähköpostia kirjoittamatta, puhelua soittamatta ja se tärkein, maalauksia maalaamatta. Mutta olen ajatellut asian niin, että teen sen minkä pystyn ja sen on riitettävä.
Onhan minulla elämää Habitaren jälkeenkin ja tiedossa on messuilun lisäksi, myös muita positiivisia juttuja. Olen itse ottanut yhteyttä mahdollisiin yhteistyökumppaneihin ja myös vastaanottanut mahtavia yhteistyötarjouksia, nämä tulevat näkymään syksyn aikana ja ensivuoden puolellakin eri kanavissani. Nyt näen kuitenkin parhaaksi keskittyä yhteen asiaan kerrallaan ja lataan kaiken jaksamiseni Habitareen.
Eilen sohvan nurkassa istuessani, avoimesta ikkunasta tuoksui sade ja tuoksun seasta aistin häivähdyksen syksystä. Syksy on aina symboloinut minulle uuden aikakauden alkua ja myös tämä syksy enteilee minulle sellaista. Aika mahtavaa.
