Näin tauluni syntyvät, OSA 1/3 – inspiraatio
Sain idean tähän kirjoitukseen seuraajaltani ja osin myös eräältä asiakkaaltani. Pidän omaa työtäni jotenkin itsestään selvyytenä ja en ole koskaan ajatellut sitä, että eihän kukaan minun asiakkaani tiedä, kuinka tauluni oikeasti syntyvät. Toisaalta, en edes tiedä kiinnostaako varsinaisesti ketään tämä aihe sen syvemmin, mutta itse ainakin tykkään nähdä ”kulissien taakse”. Ajattelin jakaa tämän kolmeen artikkeliin, koska asiaa on sen verran paljon ja innostuin kertomaan syvemmin öljyvärimaalauksesta ja samalla vähän myös opettamaan teitä. Tässä ensimmäisessä osassa kerron inspiraatiosta.
Inspiraatio. Taiteellinen vire, siksi minä sitä ehkä kuvailisin. Siinä ei ole mitään maagista, vaan minulle se on enemmänkin kokonaisvaltaista hyvää oloa ja sellaista mahtavaa fiilistä. Siihen liittyy voimakkaasti positiivinen mielentila, innostus ja haltioituminen! Jos olen todella väsynyt, luonnollisesti silloin mikään ei kiinnosta, mutta hyvien yöunien jälkeen ajatus luistaa. Olen huomannut, että silloin kun minulla on käynnistymisvaikeuksia ja olo ei ole kovin inspiroitunut, ryhdyn silti toimeen, koska toiminta luo lisää toimintaa.
Mikä minua inspiroi?
Minua inspiroi syvä keskittyminen ja tähän minua auttaa musiikin tai kirjan/podcastin kuunteleminen. Yksikään tauluni ei ole syntynyt täydessä hiljaisuudessa, koska en muutenkaan viihdy hiljaisuudessa. En kaipaa taustalle television hälyä, mutta kun olen yksin, on minulla aina joko radio, Spotify tai jokin kirja kuuntelussa, riippuen siitä, mitä teen. Myös musiikin genrellä on väliä, silloin kun teen ajatus- tai kirjoitustyötä valitsen musiikiksi esimerkiksi pianomusiikkia, kun maalaan, kuuntelen fiilistä nostattavaa musiikkia.
Lissabonin väri-iloittelua.
Hämyinen ilta Espanjassa.
Näen kauneutta kaikkialla. Olen niitä tyyppejä, joka huokailee auringonlaskuja ja –nousuja ja välillä ihan vaan kaunista päivää. ”Katso nyt, miten kaunista tuolla on” on todella normaali lause minulle. Oli kyseessä sitten lumihiutaleet, joihin aurinko osuu tai lämpimän kesäillan sävyt, inspiroidun niistä. Ympäristöllä ei siis niinkään ole väliä, koska inspiroidun niin luonnosta kuin kaupunkimiljööstäkin.
Illan sävyjä Lissabonissa.
Värit. Rakastan erilaisia väriyhdistelmiä. Tämä on yksi syy, miksi rakastan myös matkustamista. Minua sykähdyttää varsinkin rappioromantiikka ja vanhat rakennukset. Kaikki sellainen ”vähän rempallaan” kiehtoo minua. Rakastan vanhoja kaupunkeja ja vanhojen rakennusten väriyhdistelmiä. En tiedä miksi, mutta Portugalin värimaailma on jäänyt vahvasti mieleeni.
Koska teen pääasiassa abstraktia taidetta, myös mielentilallani ja ajatuksillani on merkitystä siihen, millaista jälkeä syntyy. Tunteet ja ajatukset voivat olla myös täysin tiedostamattomia ja tulla jostain syvältä alitajunnasta. Olen saattanut nähdä jonkun kauniin teoksen tai valokuvan jossain ja täysin tiedostamattani, maalaan sen. Pystyn kyllä hallitsemaan omia ajatuksiani, mutta jostain tuolta syvältä kumpuavia asioita en hallitse, ne vain tulevat jostain. Olen myös huomannut, että kun mieli on matala, myös sävyt ovat synkemmät. Varsinkin talvella maalaan tummempia tauluja, kesällä taas sävyt kepenevät.
Rappioromantiikkaa Ranskassa.
Asiakkaani. Tähän liittyy myös vahvasti edellinen asia, tunteet. Pyrin vangitsemaan maalauksiini toivotun tunnelman, tunteen tai vaikka paikan. Mikäli kyseessä on tilaustaulu, menen vahvasti niissäkin tunne edellä. Toki taulun lopulliseen ilmeeseen vaikuttaa tunteiden lisäksi mm. tila, johon taulu on tulossa ja toivottu sävymaailma.
Taide kaikissa sen muodoissa ja lahjakkaat osaajat. Vaikka inspiroidun kaikesta näkemästäni, inspiroidun myös kaikesta kauniista, oli se sitten esine, valokuva, maalaus tai vaikka tila. Viime kesänä kävin Helsingin Design museossa Timo Sarpanevan näyttelyssä. Olen kertonut aikaisemminkin rakkauteni suomalaista designia kohtaan, varsinkin designlasia kohtaan ja Sarpaneva on yksi idolini – minulle hän edustaa neroutta. Pääsin näkemään hänen luovuuden tuotokset lähietäisyydeltä. Oli mahtavaa nähdä sellaisia töitä, joita en luultavasti enää koskaan elämässäni tule näkemään. Olen myös käynyt Antibesissa Picasson museossa, jossa hänellä oli työhuone vuosina 1945-1949. Guernican näkeminen luonnossa oli melkoinen kokemus. Minulla on vielä Pariisi ja kaikki ne lukemattomat taidemuseot näkemättä. Ehkä joku päivä pääsen inspiroitumaan Louvreen, vaikka turistijonot hieman hirvittävätkin.
Picasson jalanjäljillä.
Tässä joitain seikkoja, joista inspiroidun. Tauluni eivät synny itsestään, vaan tosiaan tarvitsen tietynlaisen luovan olotilan. Sen vuoksi maalaamista on todella vaikea ajatella varsinaisena työnä, se on enemmänkin henkistä poissaoloa, vaikka olen fyysisesti läsnä. Seuraavaksi kääritäänkin hihat ja kerron teille, kuinka konkreettisesti tauluni syntyvät. Siirrymme siis syvällisemmistä asioista sinne oikean tekemisen puolelle.
Kivaa viikonlopun aloitusta!
