Noora, seuraajasi eivät ole kuulleet sinusta pitkään aikaan
…näin eri some-kanavat muistuttelivat minua, mutta täällä taas! Kotiinpaluu ei ehkä sujunut ihan suunnitellusti. Toin tuliaisena sitkeän flunssan, jota pidän aisoissa Buranalla, jota taas joudun syömään murtuneen jalan vuoksi. Sellainen arkeen paluu täällä, vähempikin olisi riittänyt. Olen elämäni aikana kerännyt koko sarjan erilaisia rasitusvammoja ja tämä on vain yksi niiden joukossa. Tiedän, että tämä(kin) paranee ajan kanssa (noin pari kuukautta) ja olen taas entistä vahvempi tai ainakin tuo jalkapöydän luu on. Huoh. Itken ja nauran yhtä aikaa.
Kuitenkin ehkä pahinta kotiinpaluussa oli saapua käynnissä olevan remontin vuoksi muovilla suojattuun kotiin, jossa koko omaisuuteni oli laatikoissa ja muovipusseissa. Kotinihan on edelleen yhtä suurta kaaosta ja se on yksi syy hiljaisuuteeni. Ei ole oikein kuvattavia nurkkia, paitsi tuo ikkunalauta, jolta puhaltelin remonttipölyt ja sahanpurut pois, ennen kuin asetin rakkaimmat matkamuistoni esille.
Remonttini on pysähtynyt tämän sairastelun ja loukkaantumisen vuoksi. Myös tarvittavien tarvikkeiden hakeminen on melko vaivalloista, koska en omista autoa ja liikkuminen on nyt muutenkin ihan riittävän hankalaa. Niin en tiedä, ehkä maalipöntön saisi kätevästi kiikutettua kainalosauvan kädensijassa kotiin? Sanotaanko näin, että kärsivällisyyttäni koetellaan tällä hetkellä melkoisesti, mutta näköjään ihminen sopeutuu yllättävän helposti uusiin, jopa haastaviin tilanteisiin. Liekö tähän osasyynä taannoinen kuukauden sopeutuminen täysin uuteen, minulle ennalta tuntemattomaan ympäristöön.
Niin, kuukausi Borneolla takana, tulinko takaisin muuttuneena? Löysinkö sisäisen ”hippini” ja onko mieleni sopukat vallannut zen -tila?
Tavallaan. Tulen varmasti avaamaan lisää ajatuksiani sekä kertomaan hieman enemmän reppureissustani ja huomioistani, varsinkin niin varsin erilaisesta kulttuurista. Ja kyllä, tein tutkimusmatkan itseeni ja omaan käyttäytymiseeni. Eniten minua ravisti huomio siitä, miten pitkä yksinolo, varsinkin henkinen sellainen, on vaikuttanut minuun. Miten vaikea sitä onkaan muuttaa pinttyneitä tapojaan ja omaa reagointia sekä käyttäytymistä tietyissä tilanteissa. Miten vaikea sitä on välillä siirtyä epämukavuusalueelle, miten vaikea on luottaa ja miten vaikea sitä kaikkea on sanoa ääneen. Olen näköjään edelleen mestari rakentamaan ympärilleni muurin, jota ei ihan helposti murreta, saati yli kiivetä. No, ikuisella opintiellä meistä jokainen on.
Se on totta, että joskus täytyy lähteä kauas, jotta voi nähdä lähelle. Kliseistä ehkä, mutta tarkastelin itseäni ja elämääni sekä sitä, mitä oikeasti haluan ja mikä tuntuu oikealta. Olen todella kiitollinen tuosta reissumahdollisuudesta, jonka kautta oivalsin monta asiaa. Olen myös kiitollinen kaikesta siitä, mitä minulla on. Reissun myötä asioiden ja ylipäätään elämän priorisointi korostui. Katsokaas, vähemmän on enemmän.
Borneon saaren sademetsien vehreyden, lämmön ja kaiken sen valon keskellä minulla oli olo, että mikä tahansa on mahdollista. Suomeen saapuessani, tämä tunne on ollut hieman kadoksissa näiden odottamattomien vastoinkäymisten vuoksi. Ehkä nostan d-vitamiinin annostusta, hankin kirkasvalolampun ja keskityn parempiin yöuniin… Tähän liittyen, ajattelin myös reissussa sitä, kuinka en halua palata ns. ”vanhaan”, vaan haluan kiinnittää entistä enemmän huomiota omaan jaksamiseeni ja hyvinvointiini (se ”zen”). No, sitten kävi ”niisk” ja ”naps”. No. NYT varsinkin mietin entistä enemmän näitä asioita…
Mutta palailen taas tarinoimaan, kun tämä elämä löytää uomansa.
Tulossa on ainakin:
- tarinointia Borneosta ja kulttuurieroista. Näin naisena törmäsin melko räikeään kohteluun, tämä korostui varsinkin Bruneissa.
- mitä sain tuotua miltei täydessä rinkassani, eli tuliaiset itselleni
- tutustuminen Borneolaisiin taiteilijoihin
- tarina siitä, kuinka sain lahjaksi maalauksen
- remonttisuunnitelmia
- kevään uutuuksia (kyllä!)
- hieman syvällisempää pohdintaa matkasta itseeni
