DEV - Noora Svärd Art - DEV

Onnellisuuspuuska

Muutamat viime päivät ovat olleet melko outoja. Olen konkreettisesti luopunut viimeisistäkin ”aikaisemman elämän” rippeistä ja sen myötä olen tunnustellut pintaan nousevia tunteita. Olen miettinyt sitä, miten toisesta ihmisestä, ihmisestä josta olen välittänyt, tulee hetkessä vieras ja kuinka näen hänet nykyään täysin eri tavoin. Se tunne on todella hurja, pysäyttävä suorastaan. Yhden päivän aikana kävin läpi kaikki mahdolliset tunteet – täydestä tyhjyydestä ja mitäänsanomattomuudesta, täyteen onnellisuuteen ja vapauteen. Sitä se elämä on, luopumista ja vastaanottamista.

Olen myös miettinyt kaipuuta. Tiedän, että se nostaa päätään lähiviikkojen aikana, samalla sysäyksellä kevään saapumisen kanssa. Tulen kaipaamaan entistä pihaani, jossa pian nousee istuttamani tulppaanit, krookukset ja narsissit. Tulen kaipaamaan kevään mukanaan tuomaa uuden alun viehätystä sellaisena, mihin totuin muutaman vuoden ajan. Tulen kaipaamaan haravointia, pannukahveja ja grillin sekä terassikalusteiden esiin kaivamista. Kuitenkin tuolloin, kun tämä kaikki edellisen kerran tapahtui, kaiken sen pinnallisesti kauniin elämän keskellä sisimpäni kumisi tyhjyyttä.

Tänä keväänä tulen seuraamaan luonnon heräämistä toisenlaisessa ympäristössä. Päivittäin saan huomata, kuinka juoksupolkuni sulavat lumesta sekä kuinka jää antaa periksi auringolle ja paljastaa hiljalleen rantakalliot. Voin kävellä melkein takapihallani olevalle terassille kahville ja mikä parasta, saan edelleen olla veden äärellä. En malta odottaa niitä hämyisiä kesäiltoja, jotka tulen viettämään läheisillä rantakallioilla viiniä siemaillen ja uittaen varpaitani rantavedessä.

Olen myös miettinyt viime aikoina paljon läheisiäni sekä ystäviäni. Täytyy myöntää, että minua jossain vaiheessa hieman pelotti se, että mitenköhän yksinäinen tulen olemaan. Niin ei kuitenkaan ole käynyt, päinvastoin. Olen nähnyt kavereitani ja ystäviäni enemmän, kuin pitkään aikaan. Olen törmännyt vanhoihin tuttuihin sekä tutustunut uusiin ihmisiin ja tätä kaikkea on ollut kaltaiselleni sosiaaliselle introvertille juuri sopivassa suhteessa. Olen tuntenut itseni niin iloiseksi kaikkien näiden ystävien, kavereiden ja tuttavien myötä, että en oikein meinaa välillä käsittää sitä, miten onnekas olenkaan. Sisarenikin ihmettelee, miten paljon mukavia ihmisiä minulla on ympärilläni.

No niinpä!

Yksi ilmestyi pahimman kriisin keskellä viinipullon, suklaalevyn ja sushien kanssa – kuin tyhjästä. Hän vei minut myös ulos silloin, kun vähiten tajusin sitä tarvitsevani ja tuolla illalla taitaa olla peruuttamaton vaikutus elämääni. Yksi kuurasi kanssani uuden asuntoni putipuhtaaksi sen jälkeen, kun oli ensin auttanut minua muuttotavaroiden kuljettamisessa. Hän taisi vielä tuoda tullessaan minulle kylpyhuoneen valaisimeen uuden polttimon viallisen tilalle, tuosta noin vain. Yksi kävi poraamassa tauluille paikat ja asensi peilin seinälle. Yksi asensi tiskikoneen, television ja netin sekä viritteli lamput kattoon ja kasasi mukisematta Ikea-kalusteita (!). Yksi vei minut ostamaan viimeisimpiä huonekaluhankintoja ja teki muuton kanssani. Tähän litaniaan kun lisään vielä kaikki ne, jotka eivät pysty konkreettisesti minua auttamaan, mutta ovat puhelinsoiton tai viestin päässä. Tiedän, olen onnekas. Tiedossa taitaa olla aikamoiset tuparit tälle porukalle…

Tässä jokunen päivä sitten kävelin kotini kulmilla, aurinko heijasteli juuri pestyjen katujen pinnasta ja tuuli oli kuin yllättäen muuttunut mukavan lämpimäksi. Tuolloin koin sellaisen hetkellisen onnellisuuspuuskan, sellaisen joka ravisteli minua ihan joka puolelta. Mietin, että miten hyvin asiat ovatkaan ja miten hyvin minulle kuitenkin kävi, peloistani huolimatta. Vaikka välillä ajatukset taipuvat haikeuden puolelle, lähinnä kaiken sen vuoksi mistä luovuin, koen kuitenkin olevani tässä elämäntilanteessani eniten minä.