Realistisia unelmia
Juhannusviikko.
Sehän tarkoittaa sitä, että kuluva vuosi on puolivälissä (!). En tiedä, mihin tämä vuoden alkupuolisko on hävinnyt, nopeasti aika on kuitenkin mennyt. Mietin tätä asiaa viimeksi eilen. Koko elämäni tämän muutaman kuukauden aikana on ollut täynnä jotain. Normaalin arjen lisäksi, on ollut kuukauden reissu viidakkoon, yllättävä epidemia, jalan murtuma ja remontti, joka ei tunnu loppuvan ikinä.
Täytyy myöntää, että sellainen kepeä ”juhannusfiilis” on osaltani kadoksissa. En haluaisi olla negatiivinen, mutta niin… nyt taidan vähän olla. Tällaiselle siisteyden ja järjestyksen rakastajalle, on tämä elo tällä hetkellä melko tuskaista. Lattiat ja kaikki pinnat ovat remonttipölyn peitossa, eikä kotini tunnu tällä hetkellä niin viihtyisältä, että tänne edes viitsisi pyytää ketään käymään. Keittiö on niin vaiheessa, että kokkailu siellä ei innosta sitten yhtään ja ruokapöytäkin majailee tällä hetkellä olohuoneessa.
Unelmani ovat olleet viime aikoina todella realistisia.
Tällä hetkellä unelmoin kodista, jossa ei ole yhtään maalipurkkia kaapissa tai listanpätkää nurkassa. Unelmoin siitä hetkestä, kun pääsen tekemään kotiini ns. loppusiivousta. Sitä hetkeä, kun jokainen pienikin yksityiskohta on viimeistelty. Unelmoin valmiista sisustuksesta ja täydellisistä vintage -huonekaluista. Unelmoin järjestyksestä ja pölyttömistä nurkista. Siitä, että jokaiselle tavaralle on löytynyt oma paikkansa. Tuntuu, että olen vieläkin hieman muuton jälkeisessä sekasorrossa. Remontti on ollut käynnissä koko tämän ajan, kun olen asunut tässä asunnossa ja edelleen tavarat hakevat paikkaansa.
Lisäksi unelmoin paremmasta päätöksentekokyvystä. Minun pitäisi vihdoin tehdä joku ratkaisu keittiön ilmeen suhteen, mutta äh, ei tule mitään. Samalla minua ahdistaa tämä remontin keskellä asuminen. Jos tekisin joitain ratkaisuja, olisi remonttia hieman helpompi jatkaa. Loogista.
Olen myös vakavasti alkanut unelmoida omasta työtilasta. Nyt kun työn alla on useampi puolitoistametrinen taulu, alkaa nykyinen ”työtilani” oikeasti tuntumaan pieneltä. Tauluja on kuivumassa vähän joka puolella. Kaipaan erillistä huonetta, omaa ateljeeta, jossa keskeneräiset työt saavat kuivua rauhassa ja johon voin jättää maalisotkuni valloilleen. Haluan tilan, jonne voin mennä aamuhämärässä termosmuki kainalossani ja joka tarjoaisi minulle sen tärkeän oman rauhan. Olen kyllä heitellyt tämän asian suhteen verkkoja vesille, mutta vielä ei ole napannut. Toivon kuitenkin, että universumi kuulee toiveeni. Luotan siihen, että asiat loksahtavat paikoilleen – niin on käynyt ennenkin. Se vaan vaatii kärsivällisyyttä. Siihen voi mennä viikko tai viisi vuotta, en voi tietää, silti luotan.
Unelmoin myös siitä, että tämä kesä jatkuisi juuri näin mahtavana, kuin tähänkin saakka. Nyt kun mieli ei halaja ulkomaille, on tällainen kesä erittäin tervetullut. Vielä kun omistaisi mökin tai asuntoauton, kesä hipoisi täydellisyyttä. Tämän ihanan kesän keskellä, pakokauhu meinaa välillä ottaa vallan – mietin, miten pian tämä kaikki ihanuus on ohi ja kuinka ihmeessä tästä saisi otettua ihan kaiken irti?! En halua valoisien öiden päättyvän ikinä tai lämmön katoavan. Onko siellä joku muu, joka ajattelee näin? Miten te kestätte tämän tunteen?
Mutta, ihanaa juhannusviikkoa sekä lähestyvää juhannusta! Täällä olisi tarkoitus vähän edistää keittiöremonttia lähipäivien aikana, joten kuullaan taas pian sen tiimoilta! Ja kyllä minäkin saan sen kepeän juhannusfiiliksen vielä kaivettua jostain esiin. Niiden päätösten teko jääköön vaikka ensiviikkoon…
