k

If you’d like to try an alternative to classic porcelain, then Tonda is the perfect complement to your home.

Newsletter

Virhe: Yhteydenottolomaketta ei löytynyt.

Follow us

Hae jotain...

DEV - Noora Svärd Art - DEV

Rintamamiestalon keittiössä

Voi että, miten kivalta tuo kerrasta humpsahtanut talvi on tuntunutkaan. Vaikka lenkkipolut ovat olleet melko liukkaita (johtuen myös sileäksi juostuista lenkkareistani), olen silti nauttinut ulkoilmasta täysillä. Valoisuudesta ehtii nippanappa nauttimaan noin viisi minuuttia, kun ryntää töiden jälkeen suoraan ulos.

Vaihteeksi muuten kuvia meidän keittiöstä. Jotenkin meidän keittiö on hankala kuvattava, koska siellä ei ole yhtään ehjää seinää. Valoisa se onneksi on, koska ikkunoita on kahdella seinällä. Talomme on siis perinteinen rintamamiestalo, jonka ympäri pääsee huoneesta toiseen kiertämällä. Keittiössäkin on siis kaksi oviaukkoa kahden ikkunan lisäksi. Jotenkin sitä itse sokeutuu omiin nurkkiin ja tuntuu, että mikään ei oikein näytä hyvältä. Aina pitäisi olla jotain kohtaa muuttamassa tai huonekalua siirtämässä.

Ompelin vaihtelun vuoksi pellavasta pöytäliinan.

Vaikka nykyään pinnalla tuntuu olevan mustat, modernit ja avohyllyjä sisältävät keittiöt, olen kyllä todella iloinen siitä, että meidän keittiö on aikanaan toteutettu hyvin ajattomalla tyylillä. Varmaan olisin itsekin valinnut hyvin samankaltaista sävymaailmaa, mattavalkoista ja lämpöä puun muodossa. Muuttaessamme taloon, uudistimme vain pintoja ja keittiöön valitsin tuon koivutapetin, johon en ole tähän päivään mennessä kyllästynyt. Tapetti onkin sopivasti 50-luvulta, aivan kuten talommekin. Onneksemme keittiötä ei tarvitse ihan heti olla remontoimassa.

Pieni pintaremontti on kyllä välillä häivähtänyt mielessäni, mutta taidan suosiolla odottaa kevääseen. Sen taas tietää, mitä kepposia lisääntyvä valo saa aikaiseksi… :)

Jätä
kommentti

You don't have permission to register
X