Taistelu pimeyttä vastaan on alkanut
Tämä kuluva vuosi on ollut omituinen. Astelin helmikuun alussa pitkin Kuala Lumpurin katuja ja ihmettelin, kun kaikista suurkaupungin kaupoista olivat käsidesit sekä suojamaskit loppuneet. Enpä arvannut, millaiset kuukaudet olivat vielä edessä. Korona vaikutti myös minun työhöni ja suunnitelmiini. Oli lomautus, tilauskannat hiipuivat, jo sovitut sekä suunnitellut asiat peruuntuivat ja unelmien toteutuminen siirtyi. Kaikesta tästä kuitenkin selvittiin ja elämä alkaa hiljalleen normalisoitumaan.
Ehkä.
Epävarmuus tulevasta toki mietityttää, tuleeko toinen aalto (vai joko se jyllää?!?) ja miten kauan tämä tilanne kestää. Kuluvalle syksylle sekä alkuvuodelle sovitut yhteistyöt vähän mietityttävät – toteutuvatko ne vai ei, jää nähtäväksi.
Pitkästä aikaa poden myös jäytävää kaukokaipuuta. En pysty edes katsomaan reissukuvia, niin järjetön haikeus valtaa mieleni. Haluaisin pakata rinkkani ja lähteä takaisin Malesian viidakoihin. No, tämä ei olisi järkevää vallitsevan pandemiann, mutta myös Borneon tilan vuoksi. Nimittäin viestittelin paikallisen taiteilijan kanssa ja hän kertoi, että pääasiassa kaikki liikkeet ovat sulkeneet ovensa vuoden loppuun saakka. Ei ole siis helppoa sielläkään.
Saman aikaisesti oikein kidutan itseäni ja googlettelen, järjestetäänkö Keski-Euroopassa joulumarkkinoita tänä vuonna. Tiedoksi, että kyllä järjestetään. Tiedoksi, en ole lähdössä. Viestittelen Sveitsissä asuvan tuttavani kanssa ja yritän lievittää matkustuskaipuutani ihailemalla hänen päivittäin jakamiaan kuvia Alpeista ja idyllisistä pikkukylistä. Glühweinia tyydyn nauttimaan sisäpihan grillikodassa, bratwurstista en muutenkaan ole ikinä välittänyt. Se joulumarkkinoiden tunnelma ja ne tuoksut, niitä minulla on ikävä.
Joulu. Se alkaa näkymään jo joka puolella. En koe olevani ”jouluihminen”, mutta kausivaloista pidän ja ne ovat yksi aseeni tätä pimeyttä vastaan. Näin yksin asuessani, ei joulu tule näkymään kotonani juurikaan – valoja, tähtiä ja valkoista amaryllistä lukuun ottamatta. Silloin, kun olen kotona, sytyttelen kynttilöitä ja nautin niiden tuomasta tunnelmasta. Kodin sävyt muuttuvat pehmeämmiksi ja jostain syystä sohvakin tuntuu paljon kutsuvammalta.
Viritin jo ensimmäiset kausivalot verannalle ja ne saavat olla siinä pitkälle kevääseen. Minusta on ihanaa, kun pimeällä kotiin saapuessani minua odottaa kaunis, valojen täyttämä veranta. Jos muutoin kiukuttaa tai saavun kotiin rähjäisenä suoraan vesisateesta, saa veranta minut hymyilemään. Kotiin on aina yhtä mukava tulla <3
Suloista viikonlopun aloitusta!
