k

If you’d like to try an alternative to classic porcelain, then Tonda is the perfect complement to your home.

Newsletter

Virhe: Yhteydenottolomaketta ei löytynyt.

Follow us

Hae jotain...

kesäkuu 2017

Olen minä muutakin tehnyt, kuin möyrinyt puutarhassa. Tällä kertaa sain maalata hempeitä sävyjä tauluihin, joiden paikka tulee olemaan makuuhuoneessa, sängyn yläpuolella. Asiakkaallani on aikomus vielä kehystää taulut, joka kieltämättä antaa täydellisen loppusilauksen tälle tauluparille. Taulujen kaveriksi sopi aivan täydellisesti lupiinikimppu,

Kuten olen täällä aikaisemmin maininnut, on pihaelämä tempaissut minut täysin syövereihinsä. Pihallamme riittää tekemistä vielä vuosiksi eteenpäin ja kaipa se on niin, että ei tämän kokoista puutarhaa saa ikinä valmiiksi. Olen aloittanut hyvin maltillisesti ja kiinnittänyt enemmän huomioita asioihin, jotka

Meidän rantasaunan terassin rakentaminen polkaistiin menneenä viikonloppuna käyntiin. Kuvissa on keskeneräinen terassi, mutta ajattelin tulla vilauttamaan tännekin, missä vaiheessa ollaan menossa. Terassien rakentaminen aloitettiin saunan puoleisesta päädystä, jonne rakennetaan vilvoitteluterassi. Terassi on siis vielä kesken, kaiteet puuttuvat ja rimoitus on

Järjestelin tässä jokin aika sitten kangasvarastojani ja löysin sieltä palan vihreää, lehtikuosillista kangasta. Minulla oli kyllä ollut mielessäni, että kaivan pari vuotta sitten (kääk, miten aika lentää!) kyseisestä kankaasta ompelemani tyynynpäällisen taas esille, mutta en muistanutkaan, miten kivan sävyinen se

Miten ihana viikko onkaan takana. Tavallista arkea, ei sen kummempaa, mutta nämä kesäiset kelit ovat tehneet arjestakin aivan erilaista. Näin kesällä arki jotenkin sulautuu muuhun elämään ja yht´äkkiä huomaatkin suorittavasi vähemmän. En tiedä mistä tämä johtuu, mutta veikkaan, että omalla

You don't have permission to register
X