k

If you’d like to try an alternative to classic porcelain, then Tonda is the perfect complement to your home.

Newsletter

Virhe: Yhteydenottolomaketta ei löytynyt.

Follow us

Hae jotain...

joulukuu 2019

Kulunut vuosi on varmasti ollut elämäni tapahtumarikkain sekä opettavaisin vuosi hetkeen. Oikeastaan, en edes halua palata alkuvuoden ensimmäisiin kuukausiin. Se oli ihan kamalaa aikaa, voi miten olinkaan tuolloin eksyksissä. Alkuvuoteen eskaloitui monen vuoden työn jälkeen kasvukivut ja sen myötä muutos. Muistatko

Halusin tänä vuonna kierrättää vanhoja koristeita ja tämä kranssi syntyikin vanhoista tarpeista, lisäsin vain hieman vihreää ja tadaa. Tuoreet eucalyptuksen oksat taipuvat hyvin ja kiinnitin ne ohuella rautalangalla, siihen ne sitten kuivuvat muotoon. Joulukoriste roikkuu yksinkertaisella juuttinarulla. Viime vuonna tein

Täytyy myöntää, että se ns. ”joulumieli” on ollut osaltani kadoksissa ja olen melkeinpä varma, että se ei minua tänä vuonna edes saavuta. En ole oikeastaan edes tajunnut kaiken tämän kiireen ja elämänmuutosten keskellä, että miten lähellä joulu on. Joulu ei

Kulunut syksy sekä alkutalvi ovat olleet osaltani kivan kiireiset niin töiden, kuin muidenkin elämän osa-alueiden osalta. Marraskuun loppuun ajoittunut (yllätys)muutto ei ollut todellakaan suunniteltu ja se hieman sekoitti aikataulujani. Muun muassa tämän vuoksi, en ole pystynyt panostamaan maalaamiseen ja suunniteltuun

Muistan ikuisesti sen hetken, kun astuin ensimmäistä kertaa entiseen kotiini. Siihen rintamamiestaloon, joka toimi muutaman vuoden ajan turvapaikkanani. Minulle tuli tuolloin todella voimakas tunne siitä, että tämä on tuleva kotini ja loppujen lopuksi niin kävikin. Yhteinen tarinamme kuitenkin päättyi ja

Voi miten ihanan pitkä viikonloppu takana. Otin kolme päivää melkoisen rennosti. Laskin stressitasoja ja paikkailin kertynyttä univelkaa aikatauluttomalla haahuilulla, pitkillä yöunilla, ystävien seuralla, sarjamaratonilla ja kokkailemalla, kävinpä myös pitkällä juoksulenkillä räntäsateessa. En muista milloin viimeksi olen viettänyt viikonloppua näin rennosti,

Kiireinen syksy ja viikkojen levottomuus ovat vaikuttaneet yöuniini melkoisesti. Stressi on kyllä varsinainen pirulainen, joka valvottaa ja pistää pääkoppani käymään liian nopeilla kierroksilla. Jotenkin arvasin, että kun tämä muuttorumba ja muu kiire sekä vellova epätietoisuus on ohi, nukun paremmin kuin

You don't have permission to register
X