k

If you’d like to try an alternative to classic porcelain, then Tonda is the perfect complement to your home.

Newsletter

Virhe: Yhteydenottolomaketta ei löytynyt.

Follow us

Hae jotain...

Sisustus

Kiireinen syksy ja viikkojen levottomuus ovat vaikuttaneet yöuniini melkoisesti. Stressi on kyllä varsinainen pirulainen, joka valvottaa ja pistää pääkoppani käymään liian nopeilla kierroksilla. Jotenkin arvasin, että kun tämä muuttorumba ja muu kiire sekä vellova epätietoisuus on ohi, nukun paremmin kuin

Heippa pitkästä aikaa! Minun on pakko myöntää, että kesän ja syksyn melkoisen työrupeaman jälkeen, inspiraationi on ollut hieman kadoksissa. Olen keskittynyt tilaustöihin, mutta muuten olen pitänyt luovaa taukoa. Lokakuu oli siis osaltani jotenkin todella puuduttava. Hieman säikähdin mieleeni hiipiviä ajatuksia siitä, että

Terkkuja junasta. Pakko se on myöntää, kulunut viikko on tuntunut ylitsepääsemättömän pitkältä ja tahmealta. Joko orastavasta flunssasta tai liian pitkään jatkuneista lyhyistä yöunista johtuva väsymys on ollut seuranani koko viikon. Onneksi olen sen verran järkevöitynyt, että osaan kuunnella kehoni antamia viestejä

Valo. Tämä aika vuodesta on minulle suunnattoman tärkeä. Rakastan tätä valoisuutta ja en malttaisi mennä illalla ollenkaan nukkumaan. Ihme kyllä, en ole aamulla normaalia väsyneempi, koska tämä valo. Viikonlopun helteet vielä kruunasivat tämän kutkuttavan kesäfiiliksen, kun kipsuttelin kotiin yön pikkutunneilla

Ensinäkin, kiitos hurjasti ihanista viesteistänne. Olin todella häkeltynyt kaikista niistä tsempeistä ja vertaistuesta, jota sain. Olette kaikki niin kultaisia ja ihania, että olen vain hymyillyt. Toisaalta, hymyilen nykyään paljon ihan muutenkin. :) Jännitin todella sitä, mitä tästä kaikesta mylläkästä ajatellaan,

Ajattelin palata hieman ajassa taaksepäin, takaisin jouluisiin tunnelmiin. Tänä vuonna kotiimme jouluista tunnelmaa loi valot, kukat sekä kuusi. Samoilla koristeilla mentiin, kuin edellisinä vuosina.  Olen näin aikuisiällä alkanut rakentamaan omia jouluperinteitäni ja tärkeimmäksi asiaksi on noussut rentoutuminen ja kiireettömyys. Tänä jouluna

You don't have permission to register
X