k

If you’d like to try an alternative to classic porcelain, then Tonda is the perfect complement to your home.

Newsletter

Virhe: Yhteydenottolomaketta ei löytynyt.

Follow us

Hae jotain...

Sisustus

Kuten aikaisemmin kerroin, nostin ensimmäisen kausivalon jo ikkunaan. Tänä vuonna myös verantamme saa valaistuksen, mutta vielä en ole ehtinyt valojen virittelypuuhiin. Jospa sitä viikonlopun aikana sitten

Minua on viehättänyt viime aikoina kaikki pehmeän utuiset sävyt, sellaiset saven ja hiekan sävyt. Varsinkin kaikki mattapintainen on saanut silmäni kiilumaan. Koti on kovin syksyisessä asussa edelleen. Otin kyllä esiin vintiltä laatikon, jossa ovat kaikki vähäiset joulukoristeeni ja hieman talvisemmat

Niin vaan pääsivät kukkaset sisälle suojaan pakkaselta, nimittäin pakkasmittari huiteli viikon aikana parhaimmillaan -10 asteessa. Minä jo arvasin, että talvi ei tullut jäädäkseen. Vesisade pyyhkäisi eilen lumet mennessään ja nyt marraskuu tuntuu oikeasti marraskuulta, ainakin pimeyden puolesta! Viikonloppu hurahti

Voi että, miten kivalta tuo kerrasta humpsahtanut talvi on tuntunutkaan. Vaikka lenkkipolut ovat olleet melko liukkaita (johtuen myös sileäksi juostuista lenkkareistani), olen silti nauttinut ulkoilmasta täysillä. Valoisuudesta ehtii nippanappa nauttimaan noin viisi minuuttia, kun ryntää töiden jälkeen suoraan ulos. Vaihteeksi muuten

Huomasin, että minulla oli jäänyt julkaisematta verannan viimeiset syystunnelmat. Näiden kuvien jälkeen pelargoniat muuttivat talvehtimaan ja tunnelma vaihtui jo hieman talvisempaan suuntaan

Ajattelin tulla vielä moikkaamaan näin viikonlopun kynnyksellä. Viikko taas hujahti ohi. Tuntuu, että elän vieläkin syyskuussa, vaikka marraskuu jo kolkuttelee ovella ja eipä tuohon jouluunkaan enää kauaa ole. Bongasin muuten jo ensimmäiset kausivalot. Onko sinusta liian aikaista viritellä jo valoja?

Tiedän, että verantamme on esiintynyt blogissani aika paljon viime aikoina. Se on ehkä koko talon valoisin tila ja jotenkin pidän sen tunnelmasta sekä juurikin siitä valosta, joka siellä vallitsee. Verantamme ei ole kokonaan eristetty, mutta vielä näin lokakuussa siellä on

Tämän taulun tarkoitus oli luoda seesteinen tunnelma, antaa katseen kulkea pitkin rantaviivaa ja rauhoittaa katsojansa näkemään rannan toiselle puolelle. Siksi sävyiksi valikoitui hiekan sekä harmaan sävyt. Se on mukaelma "Rantaviiva" -taulustani, jonka maalasin viime keväänä. Kesän aikana kyseinen taulu löysi

Heippa, mitä kuuluu? Minulle kävi niin, kuten joka vuosi tähän aikaan on käynyt - pimeys sekä kiire pääsivät yllättämään ja olen napannut puuttuvan ajan täältä blogista. Onneksi tämä on vain väliaikaista. Nämä kuvat ovat parin viikon takaa, mutta ne voisivat yhtä

Niin se perjantai saapui, vihdoin! On muuten ollut hieman tahmea viikko. Täysikuu sotkee aina unirytmini ja tällä viikolla ei ole uni oikein tullut. Muutenkin sateet ja pimeys, eilistä poikkeusta lukuunottamatta, ovat vähän vetäneet mieltä matalaksi. No mutta, jos ei nyt ihan

You don't have permission to register
X